Puolustusvoimamme osallistui NATOn järjestämään Trident Juncture-harjoitukseen loka-marraskuun taitteessa Norjassa. Tämä on monen mielestä nähty merkkinä NATOon liittymisestä ennen pitkää. Itse näen sen lähinnä harjoitteluna, jossa suomalaiset joukot vertaavat itseään muiden maiden puolustusvoimiin ja oppivat heiltä. Toki ymmärrän että muitakin tulkintoja voi tehdä.
Uskon itse vahvaan, yleiseen asevelvollisuuteen perustuvaan omaan puolustukseen, riippumatta mahdollisesta lisääntyvästä kansainvälisestä puolustusyhteistyöstä. Mitä NATO-jäsenyyteen tulee, olen skeptinen. Uskon enemmän lähialueelle kohdistuvaan yhteistyöhön ja sen kehittämiseen Ruotsin kanssa.
Suomessa ei ole keskusteltu suhtautumisesta muiden NATO-maiden puolustamiseen niiden joutuessa hyökkäyksen kohteeksi. Ei maalata pirua seinälle – mutta aseellisen yhteenoton todennäköisyys esimerkiksi Turkin ja Syyrian rajalla lienee suurempi kuin että Suomi joutuisi vedetyksi mukaan sellaiseen kotikentällä. Miten suhtautuisimme hypoteettiseen kyselyyn toisen maan taholta, jonka johto antaa ymmärtää olevansa eteläisen pakolaisvyöryn valtauksen kohteena? Olemmeko valmiita asettamaa suomalaisia joukkoja ja kalustoa käyttöön?
NATOa kannattavien tahojen tulisi ensi kädessä miettiä millä tavalla Suomi voi vahvistaa puolustusliittoa, eikä pelkästään keskittyä siihen, miten me voisimme hyötyä siitä. Sitä keskustelua odottaessa yhdyn Suomenlinnan perustajan Augustin Ehrensvärdin ajatukseen; seison tässä jalat Suomen maaperällä enkä sokeasti usko vieraaseen apuun.
Comments are closed.