YLEllä on alkanut kampanja, jossa seurataan miten Suomessa kierrätetään muovia. Kun itse katson kotona roskikseen, pitää todeta että iso osa siitä on muovia. Emme ole vielä aloittaneet muovin erilliskeräystä, lähinnä koska matka jätteenkeräyspisteeseen on pitkähkö.

Yleisesti ottaen jätteenkeräys on ottanut suuren askeleen eteenpäin maassamme. Vuonna 2016 (uusin saatavilla oleva EU-tilasto) vain 3 % jätteestä päätyi kaatopaikalle. Neljä vuotta aiemmin vastaava luku oli 33 %, eli yli kymmenkertainen. Kehitys on ollut suotuisaa, mutta vielä olemme paljon esimerkiksi Ruotsia perässä. Siellä alle 1 % päätyi loppusijoitukseen. Kierrätys ja energian talteenotto etenevät käsi kädessä. Mitä yleisempää jätteen energiahyödyntäminen on, sen enemmän kierrätystä ja sitä vähemmän päätyy kaatopaikalle. Viimeiset jätettä hyödyntävät voimalaitokset ovat rakenteilla. Yksi laitos Saloon, sekä yhden laitoksen mahdollinen laajennus Vantaalla. Mutta muovin saralla on vielä paljon tehtävää.

Muovin keräystä on lisättävä huomattavasti. Jos keräyspisteet ovat paremmin saavutettavissa niin kierrätysaste kasvaa. Jos muovista pääsee helpolla eroon kotoa, niin sen kerääminenkin yleistyy. EU:n päätöksen mukaan kaikki muovia tulisi kierrättää 2030. Toivottavasti voimme Suomessa olla hieman tätä nopeampia. Muovi on kallis raaka-aine, jota mieluummin kannattaa kierrättää kuin polttaa. Luontoon sitä ei missään nimessä saa laittaa. Olemme kaikki nähneet järkyttäviä kuvia muovijätteestä valtamerissä tai ihan meidän omissakin vesistöissä.

Kierrätysmuovi on haastavaa jalostaa. Osa aineesta on niin huonoa, ettei kierrätys onnistu vaan se tulee poistaa kierrosta. Tällöin on parasta hyödyntää se energiana. Näin vältytään myös muiden polttoaineiden käytöstä. Kierrätettävästä muovista voidaan tuottaa monia eri tuotteita. Tavoitteena on tietenkin että tuotteet kannattavat taloudellisesti. On kuitenkin mahdollista että valtion alkuvaiheessa pitää eri tavoin kannustaa tuilla tai veroilla jotta tuotanto saadaan kunnolla käyntiin. Toiminnan vakiinnuttua kannustimia pitää vähentää. Helposti jalostettavia muovilaatuja tulisi palkita kannustimia suunniteltaessa.

Eduskunta voi edistää muovin kierrätystä. Näin päästään kertakäyttötaloudesta kiertotalouteen.

Comments are closed.